Poks, Pohjalle ja Sieltä ylös

Treenit ovat kulkeneet erittäin hyvin ja olen pysynyt terveenä! Olen ollut erittäin tyytyväinen tekemiseeni ja niinkuin viime julkaisussa kirjoittelin, että enään pikku hionta ja olen valmis laittamaan seinälle ison rastin ja nousemaan kehään. Mutta viikonloppuna ajatusmaailma ja tunnemyrsky laittoi kaiken ihan uusiksi. Loukkasin polveni ja epäilynä on eturistisiteen katkeaminen. Huomenna on magneettikuvaus polvesta ja pääsen piinasta, jolloin varmistuu vamman laatu! Olen istunut kotona kaksi päivää ja olen ihan ihmeissäni, että mitä tämä on?

Harmitus ja ahdistus on ollut todella kovaa. Olen erittäin iloinen, että olen ottanut kamppailu-urheilu vakuutuksen, joka kattaa hoitokuluni ja pääsen nopeammin toipumaan takaisin työkykyiseksi ja kohti tavoitteitani. Mikä ihmeellistä, niin kyllä tämän kanssa pystyy toimimaan, mutta ei urheilemaa, saati sitten pelastamaan kenenkään henkeä. Minulle, joka olen tämmöinen Durasell pupu, niin paikoillaan olemiseen on hieman vaikeaa tottua.

On huomenna tuomio mikä tahansa, niin laakereilleen en aio jäädä makaamaan, vaan pusken eteenpäin ja teen pohjatyön todella maltillisesti ja huolella, jotta saavutan omat unelmani. Tulette huomaamaan, että vanha sanonta "hätä keinot keksii" tulee olemaan läsnä kuntoutuksessani ja treeneissäni. Onhan minulla vielä keskivartalo, kaksi kättä ja toinen terve jalka. Se on työnantajan etu,  että olen näin motivoitunut kuntouttamaan itseni mahdollisimman hyvin ja nopeasti taas työkykyiseksi. Jos joku sanoo tai on sitä mieltä, että voisin hyvin palata töihin, kun pystyn kuntosalillakin kuntoilemaan muun vartaloni kanssa, niin voin kyllä mielelläni vaihtaa kyseisen henkilö kanssa risan jalan terveeseen. Jos olisinkin toimistotyöntekijä, niin varmasi töihin paluu onnistuisi aikaisemmin. Toivotaan kuitenkin, ettei eturistiside ole poikki, vaan pääsen heti kuntoutukseen ja takaisin töihin.

Olen ollut erittäin tyytyväinen, kun ei ole tullut treenatessa isompia haavereita eikä kolhuja. Nyt kun jotain sattuu vähän enemmän, niin se pistää hiljaiseksi ja miettimään, mikä on tärkeintä ja mitä sitä haluaa elämässään tehdä. Olen aina tiennyt, että asetan itseni loukkaantumisvaaraan harrastaessani vapaaottelua. Mutta en minä ala elämään, niin kuin muut sanoo. Jos ei tee mitään, niin ei silloin voi tapahtuakaan mitään. Elän vain omaa vauhdikasta elämääni ja nyt sattui pieni vahinko.

Pääsisin paljon helpommalla, jos lopettaisi koko harrastamisen ja asettuisin aloilleen. En kuitenkaan tee sitä, koska intohimo vetää puoleensa ja tahdon kannustaa kaikkia puskemaan eteenpäin pienistä huolista huolimatta. Tulette näkemään seuraavan vuoden aikana aivan uskomatonta selviytymistä ja tavoitteiden saavuttamista. Kaikki tuki on tervetullutta! "Jeesaa mua, niin mä jeesaan sua"