Pienikin teko tuo hyvän mielen
Mahtavia nuoria! <3
Tänään oli ajatuksena kirjoittaa, jotain ihan muuta, mutta pelkkä postilaatikolla käynti muutti koko ajatukseni. Pieni teko voi parantaa toisen päivää suuresti vaikkei se olisikaan kovin merkityksellinen. Tällä kertaa tämä pikku teko toi minulle erittäin iloisen mielen ja sai ajattelemaan, kuinka ihania ja mahtavia nuoria palokuntalaistyttöjä meillä on harrastetoiminnassamme mukana.Tuorilan vapaaehtoisen palokunnan tyttöryhmällä oli ollut eilen harjoitukset minun ollessani töissä. Tyttöryhmä koostuu 7- 12 vuotiaista lapsista, jotka harrastavat palokuntatoimintaa.
No pääasia, mikä minut sai kirjoittamaan oli, että tytöillä oli käynyt aivan olematon vahinko leikkiessään pihallamme. He olivat vahingossa törmänneet ulkona olleeseen lumiukkoon, joka oli mennyt rikki. Tänään päiväpostia hakiessani laatikosta pilkotti tämä ihana punainen kortti.
Jo pienestä pitäen, kun tämän ymmärtää niin pärjää varmasti jatkossakin.
Anteeksi pyytäminen on meille kaikille joskus liiankin vaikeaa. Pitää uskaltaa myötää omat virheensä ja uskaltaa pyytää anteeksi. Se on sanomattakin selvää, etten ole tytöille vihainen, koska vahinkoja sattuu ja lumiukkoja saa tehtyä aina lisää. Mutta moni olisi tässäkin tapauksessa jättänyt kertomatta, miksi lumiukko on nurin. Kannustan kaikkia olemaan rehellinen toisille ja ennen kaikkea itselle. Tiedän sen itsekin, että joskus totuus sattuu, mutta usko pois! loppujen lopuksi rehelliset pärjää parhaiten.
Näköjään joukkoomme tässäkin ryhmässä on valikoitunut parhaimmisto. Erittäin reippaita ja hyväkäytöksisiä nuoria neitoja. Enempää lastenkasvatukseen mennäkseni, niin ONNEA VANHEMMILLE 100% suoritus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti