Nyt pystyy jo hieman hymyilemään! Viimeiset 2. viikkoa on ollut suorastaan melko perseestä! Kun on tottunut menemään kovasti joka suuntaan, niin tämmöisen polvioperaation jälkeen pitää tosissaan tehdä töitä, että ylipäätänsä mikään kiinnostaa.
Moni on minulle sanonut, että loukkaantumisen pahin vaihe on kuntoutus ja miten pää sen kestää.
Kun makaa kotona eikä oikein pääse liikkumaan, niin turtuu liian helposti vain paikoillaan olemiseen ja makoiluun. Minulla ainakin alkoi seinät kaatumaan päälle. Yritin kovasti keksiä tekemistä, ettei kaikki päivät olisi aivan samanlaisia. Oli tunteita, että kaikki tökkii ja pahasti. Joku pyysi ulos ja joku pyysi leffaan, mutta ei kiinnostanut lähteä mihinkään. Yritin katso leffoja ja pelata pelejä, nekin tuntuivat tylsiltä ja turhilta. Uskon, että kaikki ketkä ovat joutuneet kuntouttamaan itseään takaisin pelikuntoon, niin voivat samaistua tunteisiini. Minulla on onneksi vain polven kuntoutus, en edes uskalla ajatella, miten kuuppa hajoaisi jos terveys pettäisi ja se vetäisi petiin. No eipä sitä onneksi tarvitse miettiä. Nyt eletään tässä hetkessä ja näillä korteilla mitä on saatu.
Tahdon aina olla kaikille esimerkkinä ja yrittää neuvoa, sekä keskustella elämän eri asioista. Kaikki asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia ja helposti selitettäviä. Onneksi minun murheeni tässä vaiheessa on hyvinkin pienet ja selätettävissä. Mutta nyt kaikki riippuu itsestäni, miten hyvin polvi tulee kuntoon ja miten nopeasti kuntoudun taikaisin toimintakykyiseksi. Tässä on niin paljon vielä elämää ja työuraa edessä, mistä pitäisi nauttia ja tehdä oman näköinen omalla tyylilläni.
Fysioterapiasta saatu lisäpotkua kuntoutukseen. Seuraavalle 2. viikolle on taas uusi ohjelma.
Tässä muutama video klippi treenistä. Ei ihan vielä triatlon kunnossa, mutta melkein :D
Muistakaa, että välillä pitää VITUTTAA niin, että sattuu. Se helpottaa, Se on väliaikaista. Taidokkaimmat punnitaan, ketkä sen selättävät.
Ottakaa kaikki energia irti kauniista keväästä!
Jes!
VastaaPoistaMulla meni nilkka noin 10v. sitten. Oli se tuskaa, kun kaikenlainen liikkuminen oli hankalaa. (Kainalosauvoilla ei oo kiva kulkea). Kotona liikkuminenkin oli hankalaa. Onneksi se oli väliaikaista. Voin vain kuvitella, miltä esim. halvaantuneista tuntuu. Tunnen kaksi sellaista tapausta, ja mietin usein, miten itse kestäisin vastaavassa tilanteessa. Vielä kun liikuntaa harrastaa. Olisi kauheaa joutua luopumaan siitä!
VastaaPoistaMulla meni nilkka noin 10v. sitten. Oli se tuskaa, kun kaikenlainen liikkuminen oli hankalaa. (Kainalosauvoilla ei oo kiva kulkea). Kotona liikkuminenkin oli hankalaa. Onneksi se oli väliaikaista. Voin vain kuvitella, miltä esim. halvaantuneista tuntuu. Tunnen kaksi sellaista tapausta, ja mietin usein, miten itse kestäisin vastaavassa tilanteessa. Vielä kun liikuntaa harrastaa. Olisi kauheaa joutua luopumaan siitä!
VastaaPoistaLoukkaantuminen pistää aina miettimään oman elämän tärkellisyyttä. Onneksi tämä minun tapaus on tosiaan väliaikaista ja toipuminen on omasta tahdosta kiinni. Pitää vaan laittaa asioita tärkellisyys järjestykseen.
Poista