Elävästä elämästä. Suhteeni urheiluun ja erilaisiin ihmisiin. Rakkaudesta elämään! Simply Life!
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Avarakatseisuutta ja avointa mielialaa!
Nyt on kulunut tovi edellisestä kirjoituksesta, mutta ei se haittaa, koska kirjottelen tätä kuin siltä tuntuu ja on jotain pohdittavaa tai kerrottavaa.
Tässä on tapahtunut paljon asioita fyysisesti ja henkisesti. Suurimmat koitokset ovat kuitenkin käyty omassa päässäni. On hienoa ihan itse huomata kuinka erilaisista tilanteista sitä selviytyy ja oppii uusia asioita. Voin rehellisesti myöntää, että olen kasvanut muutamassa vuodessa henkisesti todella paljon.
No, mutta niihän meidän kaikkien olisi syytä!!!
Olen pohtinut ihan omaa elämääni, että mikä on sen tarkoitus ja mitä sille tahdon tehdä?
Niin olet sinäkin saattanut tehdä ja jopa useita kertoja. On ylä- ja alamäkiä. Toisinaan välillä vituttaa, niin että meinaa pää hajota ja välillä taas elämä on todella ihanaa ja rauhaisaa. No jokainen sen vain itse tietää, mitä tahtoo elämältään ja millaiseksi sen haluaa muokata. Minä haen jatkuvasti sitä omaa linjaani, mikä alkaa pikkuhiljaa (ehkä) muovautumaan oikeaan suuntaan. Saattaa olla, että ystävät, sukulaiset ja piirit missä pyörit voivat vaikuttaa sinun suuntaasi. Olen omalta kohdaltani huomannut, ettei sillä loppujenlopuksi ole paskankaan väliä, mitä muut sanovat. Itse tiedän sen erittäin hyvin, että välittä tuntuu toisten sanominen pahalta ja voi tuntua siltä, että tehdäämpäs noin kun toi nyt niin sanoi. Paskat!
Pitää osata valikoida itselleen oikeat asiat, mitä elämäänsä ottaa oppina muilta ja mitä ei toisilta tarvitse. Se ei sitten olekkaan mikään helppo homma. Ainakaan minulle, joka on tämmöinen tunnehirmu. Uskon, kun katsoo asioita avarakatseisesti eikä vain tuijota yhtä asiaa silmät kiiluen, niin pääsee paljon helpommin itseään miellyttävään lopputulokseen.
Olen onnekas, kun omaan henkisesti rikkaan lähipiirin, mistä olen saanut paljon erinäköisiä ajattelutapoja elämään. Siksi ihmiset tarvitsevat lähimmäisiään ja ystäviään. Ei ole pitkään, kun ystäväni huomauttivat minua, että meneeköhän liian kovaa ja onko liian monta rautaa tulessa yhtäaikaan. Aluksi kielsin asian, koska "mitä ne nyt mun elämästä tietää". Tietääpähän hyvinkin ja kyllä ne minut tuntee. He näkevät asiat eri näkökulmasta kuin minä. Saattaa aluksi tuntua ikävältä, mutta kun ei ota ystävien kommentteja syyllistävänä, vaan neuvovana kantana. Monet ystäväni ovat minua paljon vanhemppia ja täytyy myötää, että kyllä he jotain saattaa tietääkkin elämän koukeroista. Puhumattakaan veljestäni ja tyttöystävästäni, jotka molemmat ovat näissä asioissa minua piirun verran edellä, ehkä johtuen heidän koulutuksestaan ja rauhallisesta luonteestaan. Kaikenkaikkiaan tämä on vain rikkaus minulle. Painan kovaa eteenpäin, mutta toisinaan on otettava vauhtia pois. Onneksi lähipiirini on sellainen, että he huomauttavat minua tekemisistäni. Näin toimin itsekkin, jotta voisin olla heille yhtä hyvä tuki, kuin he ovat minulle.
Minulla on suuret tavoitteet elämässäni, mutta myönnettävä se on, ettei sinne yksin selviä. Se ei ole mikään häpeä vaan kunnia. Toivon sinultakin, että olet rohkeasti sitä mitä olet ja edustat omaa itseäsi, sekä teet elämåästäsi juuri sinun omasi. Kaikella tekemisellä pitää olla vahva perusta, jotta siihen voi rakentaa hulppean päällisen.
Elämässäni en tahdo edustaa mitään roolia, vaan ihan omaa itseäni, minkä takana pystyn rehellisesti seisomaan. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta niin ei tarvitsekkaan. Tämä kirjoittaminen on minusta hauskaa ja luontevaa, vaikkaikin kieliopillisesti hieman sekavaa. Tämä on helppo tapa kertoa tuntemuksistaan. Tahdon olla esimerkillinen muille ja tuottaa halukkaille tällä hyvän mielen. Kaikki saavat ihan itse pättää lukevatko tätä vai eivät. Uskon, monen pystyvän samaistumaan tekstiini ja tuntemuksiini. Siksi teen tätä ja jaksan monissa asioissa eteenpäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Samaistun. Välillä on ollu vaikee ottaa vastaan rakentavaa palautetta jostain mitä ei kannata tehä tai sanoa. Miellän ite itteni kans tunneihmiseksi ja helposti miettii muiden mielipiteitä. Ja itselläkin on ollu vaikee sanoo Ei. Mäoonvaanmä oo säkin oma ittes ja tee sitä mitä rakastat täydellä sydämellä☺️❤️
VastaaPoista